Hoppa till innehållet

Lukki-kirjastot - Lukki-biblioteken (Karkkila, Lohja-Lojo, Vihti)

Omslagsbild för Maresin voima
Isbn: 978-95-2040-266-2
Förlag: Tammi
Kategori:
Barn & Ungdom Unga vuxna
Tillgänglig sedan: oktober 2018

E-bok

Maresin voima

Maresin voima saa lukijan polvilleen.

Opinjanoiseen, vahvaan tyttöön tutustuttiin Maresissa, joka sai Finlandia Junior -palkinnon 2014. Kirja ja sen jatko-osa Naondel ovat saaneet ylistävän vastaanoton sekä Suomessa että monessa muussa maassa. Odotetun kolmannen osan, Maresin voiman fantasiamaailma muistuttaa tällä kertaa erityisesti omaamme lumisine metsineen.

Nuori Maresi on jättänyt Punaisen luostarin. Hän taivaltaa kohti kotikyläänsä, josta hänet lähetettiin aikoinaan nälänhätää pakoon. Luostarin sisaret ovat varustaneet Maresin paitsi vankoilla tiedoilla ja taidoilla myös hopearahoilla, jotta hän voi toteuttaa haaveensa: perustaa koulun kotiseutunsa tytöille. Maresin perhe on suunniltaan onnesta, kun varttunut neito palaa pohjoiseen kotimaahansa, joka kärsii hallitsijoiden mielivallasta. Tytön sopeutuminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä Maresi on aivan erilainen kuin seudun muut nuoret naiset. Vähitellen Maresi kypsyy tajuamaan omien voimiensa laajuuden. Hän saa myös käyttää niitä täysillä kansansa hyväksi, kun kauhistuttava uhka lähestyy heidän kaikkein pyhintään. Järisyttävän jännittävien tapahtumien myötä Maresi myös ymmärtää, että hänen ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin. Hän kohtaa myös syntymän ja kuoleman - sekä suuren rakkauden.

Maria Turtschaninoff on saanut Finlandia Juniorin lisäksi useita merkittäviä palkintoja ja ehdokkuuksia. Maresin ja Naondelin käännösoikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan! Hänen kirjoittajanlahjojaan on verrattu kansainvälisiin mestareihin, kuten Ursula K. Le Guiniin.



Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone